maanantai 18. elokuuta 2008

Mökkielämää


Pääsimpäs käymään mökillä. Se oli uutta ja ihmeellistä. Paljon lääniä missä juoksennella. Sieniä vähän haukuin ja olisin halunnut napostella, mutta ne vietiin minulta aina pois. Järveen en vielä oikein uskaltautunut mennä, lähinnä katselin laiturilta ja kävin vähän varpaita uittamassa.




Sitten ne toikin oikein kunnon ihmetyksen näytille! Se oli kala! Sitä haukuinkin jo kovasti, se oli niin hurja otus. Polski vain vedessä. Tassulla sitä vähän koittelin, ja säikähdin hirmusti kun se lähtikin räpiköimään. Melkoisia otuksia sitä mökillä näkee!

Kaupungissa käytiin välillä ja sillä matkalla tuli hirveän paha olo ja oksensin. Ei kai olisi pitänyt syödä ihan ennen lähtöä, kun aiemminkin oli vähän huono olo autossa. Sitten puhuivat että syöttävät minulle jotain matkapahoinvointilääkettä pidemmille matkoille, onkohan se hyvää?

Kaikin puolin mökillä oli ihan hauskaa, mutta olin kyllä tyytyväinen kun pääsin kotiin taas. Mökillä voi käydä aina välillä, muttei sinne ihan asumaan viittis jäädä. Eihän siellä ollut edes kunnon petiä minulle!

Nyt olen ollut kaupungissa taas. Lenkillä olen vähän ruvennut rähjäämään ohikulkijoille, pitäisi kuulemma lopettaa rähinä - mutta kun se on niin kivaa! Tapasin myös lenkillä toisen lapinkoiran, se oli vaan hirveän suuri minusta, menin siskon jalkojen taakse piiloon kun pelotti niin kovasti. Sitten kun se koira tuli lähelle niin nuolaisin sitä kirsusta. Oli se ihan kiva sitten kuitenkin. Ehkä saan siitä vielä leikkikaverin.




Ei kommentteja: