
Pääsin taas koneen ääreen.
Elämä on ollut tasaista. Kotona olen ollut yksin päivät, mitä nyt joku käynyt aina kesken päivän vilkaisemassa. Kuitenkin tiistaina sisko tuli Helsingistä asti, mutta ei se ole paljoa päiviä virkistänyt kun se on sairas, ja nukkuu paljon. Nukun sen kanssa sitten päivisin, ja illalla alkaa melske. Hirveästi olisi ylimääräistä energiaa purettavana. Yleensä taistelen nallejen kanssa.
Kynnetkin leikattiin taas. Tällä kertaa se ei ollut ihan niin hirveää kun sain samalla mutustella kuivattuja kaloja ja sisko rapsutteli minua mahasta, siitä pidän kovasti. Ehkä se kynsien leikkuu ei olekaan niin kamala asia, taidan tottua siihen.
Ensi viikolla olisi eläinlääkärillä käynti. Se kuulostaa pelottavalta. Tiedä mitä kaikkia pahuuksia ne on pääni menoksi suunnitelleet.
Huomenna mennään kai taas mökille. Siellä on kaikkea ihmeellistä ja saa olla ulkona niin paljon kun haluaa. Vettä on kyllä sadellut paljon, mutta ei se minua yleensä haittaa. Ulkona on aina kivaa. Minulla on erikseen sisä- ja ulkolelut. Tänään yritin kovasti viedä kerta toisensa jälkeen nallea pihalle, vaikka kiellettiin. Lopulta ne laittoi ulko-oven kiinni joten jouduin leikkimään nallen kanssa sisällä. Toivottavasti mökillä saa leikkiä enemmän lelujen kanssa pihalla.
Yöt olen nukkunut vähän huonosti, emäntää olen juoksuttanut ulkona paljon. Kai nukun päivisin liikaa. Nyt kuitenkin menen nukkumaan, toivottavasti saisin kunnon yöunet ja emäntäkään ei olisi niin pahantuulinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti