sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Tavella on kivaa !!!!!

Heippa taas !

Rupesin tuossa taas välillä kertoilemaan teille muillekin, mitä mulle kuuluu.

On meinannu välillä unohtua,kun on niin paljon tekemistä. Pihaa pitää vahtia koko ajan. Harakat tulee tuohon pihakoivuun mulle naureskelemaan ja minun pitää istua puun alla odottelemassa josko joku niistä sattuisi putoamaan niin, että voisin näyttää kuka viimeksi nauraa.





Luntakin on sadellut ihan mukavasti, että on riittänyt kaivelemista ja polkujen tallaamista, ettei ne peity ihan kokonaan. Yksi narunpätkä ja pari näppylähanskaa meinasi jo kadota, mutta kunnon kaivu-urakan jälkeen nekin löytyi.

Joulun tietämissä täällä oli aika vilske, kun Ameriikan sisko miehineen touhusi tuossa edestakaisin, kun niiden piti kuukauden aikana keretä tapaamaan kaikki kaverinsa. Iines-sisko oli hommannu kuulemma koirankin. Sen nimi on kuulemma Lilli-Perkele. Kuulosti aika äijämäiseltä, mutta kun minä näin sen kuvan, niin aika neitimäinen se kyllä oli. Laitan sen kuvan tänne, kunhan saan semmosen.









Ulkoilua on tullu harrastettua aika paljon, mulla piisaa tota projektia tossa pihalla aika paljon.






Koirapuistossakin käydään kavereita tapaamassa aika usein. Tänäänkin siellä oli aika paljon porukkaa. Pari lappalaistakin. Nuorempi niistä oli suunnilleen saman ikäinen kuin minä, mutta ne oli aika pieniä. Kuulemma tytöt on aina niin siroja ja pieniä.

Reissussakin on käyty aina silloin tällöin. Etupäässä siellä Kajaanin suunnalla . Pikku Ellin touhuja on kiva seurata. Se on aika huikee mäenlaskijakijakin.

Hevimetallisiskokin meni sinne omaan kotiinsa Helsinkiin, kun sen polvi parani senverran, että se pärjää jo kainalosauvojen kanssa. Nyt on sohvalla mulle tilaa vähän liiankin kanssa. Sen kanssa oli vaan niin kiva kattoo sohvalla kauhuelokuvia.




Olen minä kyllä kuulemma oppinut melko sylikoiraksi sanoi äippä. Minusta se on kyllä kivaa, vaikka äippä joskus tuskailee sen kuuman kahvikuppinsa kanssa. Kun se kuppi on niin pienikin, niin enkö minä muka mahtuisi yhtä aikaa sen kanssa syliin. Omituista?

Nyt kyllä alkaa jo väsyttää senverran vilkkaan päivän jälkeen, että taidan jatkaa taas toisen kerran. Jos kuljeksitte täälläpäin, niin poikkeilkaapa, minä koetan tuossa kopin katolla päivystää, että ette lipsahda vahingossa huomaamatta ohi.




Terveisin Mosku !!!

Ei kommentteja: